Metallinetsinharrastajien keskuudessa on viime aikoina pohdittu harrastuksen nykytilaa ja tulevaisuutta Suomessa. Muutamat löydöt ovat olleet historiallisessa kontekstissa merkittäviä, ja sitä kautta harrastukselle on tullut julkisuutta lehtien palstoilla ja radiohaastatteluissa. Harrastajien parissa käydyssä keskustelussa on oltu julkisuuden puolesta ja sitä vastaan, kukin oman näkemyksensä pohjalta. Puolustavat näkemykset ovat perustelleet kantaansa harrastuksen erikoisuuden ja harvinaisuuden kautta, heidän mukaansa julkisuutta tarvitaan, jotta ihmiset tietäisivät metallinetsinnän olemassaolosta ja osaisivat suhtautua siihen luonnollisemmin.
Nykyisellään metallinetsintä saattaa leimautua monien sivusta seuraavien mielissä johonkin aarteenetsinnän ja haudanryöstelyn välimaastoon, mikä ei tietenkään ole oikea näkemys eikä millään tavalla toivottava suhtautumistapa. Julkisuuden nähdään auttavan tähän harhaluuloon esittelemällä löytö sekä kertomalla sen sijoittamisesta Museoviraston valvomaan sijoituspaikkaan, koko Suomen kansallisomaisuudeksi. Julkisuuden on tätä kautta tietenkin toivottu edesauttavan myös etsintälupien saamisessa.
Vastustavat näkemykset ovat puolestaan perustelleet kantaansa harrastajaryntäyksellä ja sitä seuraavalla etsintäpaikkojen tyhjentymisellä. On toivottu pidettävän matalaa profiilia, jotta harrastus pysyisi pienen piirin sisällä. Tällä on toivottu myöskin vältettävän niitä lieveilmiöitä, joita saattaa syntyä aloittelijan osuessa muinaislöydölle pilaten liialla innokkuudella ja liian moneen esineeseen jatketulla kaivuutoiminnalla arkeologisesti korvaamattoman paikkakontekstin joko osittain tai kokonaan.
Molemmat näkemykset ansaitsevat paikkansa päätään nostavan harrastuksen taipaleella, mutta taitaa olla niin, että tukki kulkee kun on virta mikä vie. Asiat etenevät omalla painollaan, teimmepä kummin tahansa. Mahtilöytöjä tulee jatkossakin ja on epätodennäköistä, etteikö uutiskynnys niiden kohdalla ylittyisi. Lieneekö siis tarpeen leiriytyä kovin syviin asemiin kummankaan aiempana esitetyn mielipiteen puoleen, vai lieneekö hedelmällisempää sietää se, mikä on joka tapauksessa tapahtuva, ja jääräpäisen puolenvalinnan sijaan keskittyä ohjaamaan sitä, mikä ohjattavissa on.
Tehtävissä olevia asioita ovat ennen kaikkea oikean tiedon välittäminen. On ensiarvoisen tärkeää niin virallisten tahojen kuin harrastajienkin kannalta, että kaikilla asianosaisilla on tieto toistensa toiminnasta, sekä selkeä käsitys pelisäännöistä joita tulee noudattaa. Näillä ohjenuorilla suomalaisilla metallinetsinnän harrastajilla on hyvä mahdollisuus säilyttää asemansa laillisena toimijana, vaihtoehdon ollessa jyrkimmillään länsinaapurin mallin mukainen äärimmäinen luvanvaraisuus. Hiljattain perustettu Suomen Metallinetsijät ry on hyvä osoitus harrastajien halusta toimia yhteisten sääntöjen mukaan. Lisäksi yhdistyksellä on villiin joukkoon verrattuna suurenmoiset mahdollisuudet tulla kuulluksi aihetta sivuavien virallisten päätösten kohtaloa sorvattaessa. Ryhmässä on voimaa. Enempiä agitoimatta voisi sanoa, että kerhon, olkoon se Suomen kattojärjestö tai sitten paikallinen työpaikan harrastejaos, jäsenyys on parasta mitä harrastaja voi etsimen ja lapion jälkeen vyölleen hankkia.
Nykyisellään metallinetsintä saattaa leimautua monien sivusta seuraavien mielissä johonkin aarteenetsinnän ja haudanryöstelyn välimaastoon, mikä ei tietenkään ole oikea näkemys eikä millään tavalla toivottava suhtautumistapa. Julkisuuden nähdään auttavan tähän harhaluuloon esittelemällä löytö sekä kertomalla sen sijoittamisesta Museoviraston valvomaan sijoituspaikkaan, koko Suomen kansallisomaisuudeksi. Julkisuuden on tätä kautta tietenkin toivottu edesauttavan myös etsintälupien saamisessa.
Vastustavat näkemykset ovat puolestaan perustelleet kantaansa harrastajaryntäyksellä ja sitä seuraavalla etsintäpaikkojen tyhjentymisellä. On toivottu pidettävän matalaa profiilia, jotta harrastus pysyisi pienen piirin sisällä. Tällä on toivottu myöskin vältettävän niitä lieveilmiöitä, joita saattaa syntyä aloittelijan osuessa muinaislöydölle pilaten liialla innokkuudella ja liian moneen esineeseen jatketulla kaivuutoiminnalla arkeologisesti korvaamattoman paikkakontekstin joko osittain tai kokonaan.
Molemmat näkemykset ansaitsevat paikkansa päätään nostavan harrastuksen taipaleella, mutta taitaa olla niin, että tukki kulkee kun on virta mikä vie. Asiat etenevät omalla painollaan, teimmepä kummin tahansa. Mahtilöytöjä tulee jatkossakin ja on epätodennäköistä, etteikö uutiskynnys niiden kohdalla ylittyisi. Lieneekö siis tarpeen leiriytyä kovin syviin asemiin kummankaan aiempana esitetyn mielipiteen puoleen, vai lieneekö hedelmällisempää sietää se, mikä on joka tapauksessa tapahtuva, ja jääräpäisen puolenvalinnan sijaan keskittyä ohjaamaan sitä, mikä ohjattavissa on.
Tehtävissä olevia asioita ovat ennen kaikkea oikean tiedon välittäminen. On ensiarvoisen tärkeää niin virallisten tahojen kuin harrastajienkin kannalta, että kaikilla asianosaisilla on tieto toistensa toiminnasta, sekä selkeä käsitys pelisäännöistä joita tulee noudattaa. Näillä ohjenuorilla suomalaisilla metallinetsinnän harrastajilla on hyvä mahdollisuus säilyttää asemansa laillisena toimijana, vaihtoehdon ollessa jyrkimmillään länsinaapurin mallin mukainen äärimmäinen luvanvaraisuus. Hiljattain perustettu Suomen Metallinetsijät ry on hyvä osoitus harrastajien halusta toimia yhteisten sääntöjen mukaan. Lisäksi yhdistyksellä on villiin joukkoon verrattuna suurenmoiset mahdollisuudet tulla kuulluksi aihetta sivuavien virallisten päätösten kohtaloa sorvattaessa. Ryhmässä on voimaa. Enempiä agitoimatta voisi sanoa, että kerhon, olkoon se Suomen kattojärjestö tai sitten paikallinen työpaikan harrastejaos, jäsenyys on parasta mitä harrastaja voi etsimen ja lapion jälkeen vyölleen hankkia.
